Cine Aasia tuo vuoden parhaan kattauksen aasialaista elokuvaa Helsinkiin 12.3.-15.3.!

Cine Aasia tuo vuoden parhaan kattauksen aasialaista elokuvaa Helsinkiin 12.3.-15.3.!

12.3.2015 Helsinki Cine Aasia 0

Tänään käynnistynyt Helsinki Cine Aasia tuo vuoden parhaan kattauksen itä- ja kaakkoisaasialaista elokuvaa Andorraan ja Dubrovnikiin! Mukana on jotakin jokaiselle – palkittua draamaa, naisenergiaa ja kansainvälisiä vieraita.

Festivaalihuomiota on kerännyt mm. ohjaaja-näyttelijä Shinya Tsukamoton uutuuselokuva Fires on the Plain (2014), joka esitettiin Venetsian elokuvajuhlilla. Uudelleenfilmatisointi samannimisestä 50-luvun sodanvastaisesta elokuvasta saa kulttiohjaajan käsittelyssä uusia, yllättäviä sävyjä. Tsukamoto on tunnettu erityisesti klassikkoelokuvastaan, Tetsuo: The Iron Man (1989), jota pidetään japanilaisen kyberpunkin merkkiteoksena.

Elokuvien ohella luvassa on myös kansainvälistä naisenergiaa. Festivaaleille saapuu vieraaksi japanilainen Natsuka Kusano. Antonym (2014) -elokuvan ohjaaja on tavattavissa elokuvansa näytösten yhteydessä, ja vastaa yleisön ja median kysymyksiin. Antonym on Kusanon ensimmäinen elokuva, jonka nuori nainen on sekä kirjoittanut että ohjannut itse. Kusano myös tuotti elokuvansa osakalaisen nuoria elokuvantekijöitä luotsaavan CO2-festivaalin tuella.

Kusano edustaa uutta ja kiinnostavaa nuorten aasialaisten naisohjaajien polvea, joiden töitä on nähtävillä runsaasti Helsinki Cine Aasia -festivaaleilla. Muita naisohjaajien teoksia ohjelmistossa ovat vietnamilaisen Nguyen Hoang Diepin Flapping in the Middle of Nowhere (2014), kambodžalaisen Kulikar Sothon The Last Reel (2014), eteläkorealaisen Kim Dong-myunin The Liar (2014) ja filippiiniläisen Siege Ledesman SHIFT (2013).

Lipunmyynti ja tarkemmat esitystiedot www.helsinkicineaasia.fi Esitykset Andorrassa, Dubrovnikissa ja Bio Rexissä.
Twistipuoli hoituu Japan-A-Go-Go-klubilla pe 13.3. klo 21 alkaen Dubrovnikissa!

.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *