Kategoria: Uncategorized

Docpoint valtaa pääkaupungin elokuvateatterit 27.1.-1.2.2015!

DocPoint – Helsingin dokumenttielokuvafestivaali alkaa tänään ja valtaa pääkaupungin elokuvateatterit jo 14. kerran. Kuusipäiväinen festivaali tarjoaa elokuvien lisäksi ajankohtaisia keskusteluja, joissa puidaan tänä vuonna yksilönvapautta ja tietoturvaa, eläinten oikeuksia ja Venäjää. DocPointissa nähdään tänä vuonna yhteensä 166 laatudokumenttia, joiden joukossa on niin kotimaisia ja ulkomaisia uutuuksia kuin dokumenttielokuvagenren klassikoita. Avajaiselokuvana nähdään Markku Heikkisen ohjaama Talvivaaran…
Read more


27.1.2015 0

Vuoden lyhyimpänä päivänä vietetään lyhytelokuvapäivää!

Kansainvälinen lyhytelokuvapäivä valaisee taas vuoden pimeintä aikaa! Kuka tahansa voi osallistua päivään järjestämällä oman lyhytelokuvanäytöksen. Tapahtuman sivuilla osoitteessa lyhytelokuvapaiva.fi halukkaat voivat ilmoittaa oman, avoimen lyhytelokuvanäytöksensä ja valita ohjelmistonsa kolmesta valmiiksi räätälöidystä paketista. Tarjolla on kaikenikäisille katsojille sallittuja lyhytelokuvia sisältävä lastenelokuvapaketti, kotimaisista festivaalivoittajista koottu näytös sekä sarja kokeilunhaluisille aikuisille sopivia lyhytelokuvia. Elokuvanäytöksiä voi järjestää koko viikonlopun…
Read more


9.12.2014 0

Lens Politica tarjoaa filosofiaa, velkaa, jääkiekkoa ja (sääli)seksiä

Yhteiskunnallisen elokuvan ja taiteen festivaali Lens Politica järjestetään 20.-23.11. yhdeksännen kerran. 

 Festivaalin tavoitteena on tarjota foorumi yleisön, taiteentekijöiden ja asiantuntijoiden ajatusten vaihdolle yhteiskunnallisista ilmiöistä. 

 Festivaalin kansainvälisiin vieraisiin kuuluvat kanadalainen valokuvataiteilija Jonathan Hobin, yhdysvaltalaiset A People Without A Land -elokuvan (2014) tuottaja ja ohjaaja Pennie Ungar-Sargon ja Eliyahu Ungar-Sargon sekä itävaltalainen Eva Eckert. 

…
Read more


22.11.2014 0

Helsingin lyhytelokuvafestivaali keskittyy Viroon, Mustanmeren alueeseen ja outoon ja kummalliseen

Helsingin lyhytelokuvafestivaali juhlii lyhytelokuvaa 11.11.-15.11.2014! Kotimaisten kilpasarjojen ohella Helsingin lyhytelokuvafestivaali HLEF tarjoaa tänä vuonna kokonaisuudet uudesta virolaisesta lyhytelokuvasta, bulgarialaisen In the Palace -festivaalin kilpasarjasta, ohjaaja Chrzun kuratoiman Outoa ja kummallista -näytöksen sekä laajan valikoiman kokeellista elokuvaa. Christer ”CHRZU” Lindströmin kuratoima näytös Outoa ja kummallista esitetään festivaaliviikon torstaina 13.11. Orionissa. Näytös koostuu ohjaajan merkillisistä suosikeista. Näytöstä…
Read more


10.11.2014 0